tiistai 31. joulukuuta 2013

Skädäm!

Ostin Neulojien Yössä Handulta ihanan vyyhdin "pelleoksennuslankaa". Jostain syystä se vetosi kovasti minuun. Ihmettelin, mitä siitä koskaan teen. Kaverini, joka tilasi samaa lankaa, sen keksi. Viistosukat! Viistosukat olen tehnyt aiemminkin, jolloin tulos oli epäonnistunut. Lanka oli liian leveäraitaista ja niistä tuli ihan liian isot minulle - miehelle sopivat.


Kuvausassistentti


Innostuinkin ajatuksesta niin, että muut keskeneräiset (lukuisat...) neuleet saivat jäädä odottamaan ja aloin neulomaan.

Kuvausassitentti 2

 Malli ja lanka yhdessä olivat todella koukuttavia. Tunnit öisin hujahtivat hetkessä, etenkin kun koukutuin samalla Netflixissä Sons of Anarchyyn.

Huomatkaa villasukat myös alla



 Neuloin sukkia yhtä aikaa kaksilla pyöröillä, osio kerrallaan. Fiksu ratkaisu, muuten en olisi varmaan vieläkään saanut toista valmiiksi.


Koko alkoi jossain vaiheessa epäilyttämään, mutta olin luottavainen loppuun saakka. Ihan liian isot. Oma jalka on koko noin 37 (ellei hitusen pienempikin) ja valmiit sukat ehkä koko 39-40. Onneksi niille löytyi uusi koti - juurikin kyseinen kaveri, joka idean keksi, saa nämä sukat ensi vuoden alussa.


 Malli: Skew eli suomeksi Viistosukat
Lanka: Handu TexIlu Strong, väri Skädäm
Puikot: 2,5 mm pyörö

En lannistunut. En vieläkään. Aloitin heti perään uudet, ihanasta Wollmeisen langasta, jota olen säästellyt. Nyt olisi parasta onnistua. Uusi vuosi otetaan siis vastaan neuloen ja SoA:aa katsellen. ;)


Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni! :)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Marraskuu - Bling bling

Marraskuussa Suuren sukkahaasteen suunnittelija/lankahaasteena oli neuloa suomalaisen värjärin langasta. Langaksi valikoitui jotain, joka ei yleensä hirveästi minua ole - bling bling -lankaa. Yhtäkkiä minusta on tullut harakka ja moinen kiinnostaa kovasti, mietin jo uusien kimallesukkalankojen ostamista.

Koska lanka oli niin ihanaa, totesin malliksi riittävän perussukat. Lanka on myös tummaa väriltään, joten pintaneulekuviot eivät välttämättä kovin hyvin erottuisi.


Sain sukat aloitettua marraskuun lopulla. Näitä on neulottu mm. kampaajalla ja isän luona joulun vietossa.


Harmi vaan, ettei kimalletta saa paremmin näkymään kuvissa, mutta näillä mennään.


Malli: Perussukka
Lanka: Lanitium ex Machina Kimallesukkalanka
Puikot: 2,5 mm pyörö


Olin ilmeisesti tänä vuonna hyvin kiltti, koska postissa tuli näin ihana joululahja ystävältäni.


Iso kerä on Austermann Step 6:sta ja vyyhdit Schoppel Wollen Admiral Bambus Plus Cat Printiä. Ihania! Molemmat ovat itselleni uusia tuttavuuksia.